AVENA Hyvinvointipalvelut

AVENA eli ANNE

Sairaanhoitaja, lymfaterapeutti, diplomi-shiatsu ja akupainantaterapeutti, yrittäjä

Avena on yhden naisen irtiotto perinteisestä sairaanhoitajan ammatista ja samalla harppaus kohti kokonaisvaltaisempaa käsitystä ihmisen hyvinvoinnista ja terveydestä. Yrittäjän urani sai alkunsa vuonna 2016 kun aloitin yritystoiminnan sivutoimisesti. 2019 keväällä uskaltauduin pois päivätyöstäni ja hyppäsin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Viimeisimmän harppauksen yrittäjänä otin syksystä 2021 kun aloitin Avenatar oy:n toiminnan. Voin rehellisesti sanoa, että en ole katunut matkaani päivääkään. Vaan nauttinut sen tarjoamista hetkistä

Nuoresta iästäni huolimatta terveysalalla on tullut vietettyä jo yli 17 vuotta aikaa. Erikoisosaamisalueenani ovat leikkauspotilaat ja kipupotilaat. Matkan varralla on tullut opiskeltua jos jotakin, mutta kaikki se on tuonut minua lähemmäs omaa tavoitettani eli yrittäjyyttä. Opiskelu ei suinkaan ole loppumassa, päinvastoin. Toivon, että pystyn hyödyntämään tieto-taitoani juuri yksilöllisissä asiakaskontakteissa.

KOULUTUSTAUSTAA:

2022 Seksuaalineuvoja – Mikkelin kesäyliopisto ja JAMK

2019 Uniliiton uniryhmäohjaaja koulutus – Suomen Uniliitto Helsinki

2019-2020 Qiqong ohjaajakoulutus -Uusoksa, Dantien, Helsinki

2018 Länsimaisen akupunktion täydentävät opinnot -Tuiran Fysio oy , Oulu

2017-2018 Akupunktio-opinnot -Neijing koulu, Tampere ja Helsinki

2016-2018 Diplomi akupainanta ja shiatsuterapeutti – Frantsila – Hämeenkyrö

2015 Lymfaterapeutti – Suomen LYKO ry, Kuortane

2009 Sairaanhoitaja – perioperatiivinen hoitotyö -PIRAMK

2005 Lähihoitaja – ensihoito -Karkku

Yliopisto maailmassakin on tullut vietetty aikaa, tovi jos toinen. Takataskussa on opintoja mm psykologiasta, johtamistieteiltä, ravitsemus- ja liikuntatieteistä ja LEAN-metodista. Ikuinen opiskelija!

Pyöritän yrittäjänä myös Pesä läsnäolon yhteisön toimintaa Tampereella. Pesän tiloista löydät myös työhuoneeni ja ryhmänohjaustuntini Voit tutustua Pesä läsnäolon yhteisön toimintaan tarkemmin täältä www.pesalasnaolonyhteiso.com

Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: